11/05/2026
Nämä herrasmiehet saapuvat kruunaamaan kevään Porvoo Jazz Clubien päätöspäivän tänä perjantaina 15.5.! Jo 20 vuotta yhteistä matkaa kulkenut Joonas Haaavisto Trio kuuluu suomalaisen nykyjazzin keskeisimpiin yhtyeisiin ja on saavuttanut vahvaa kansainvälistä näkyvyyttä. Vuodesta 2006 toiminut trio tunnetaan selkeästä pohjoismaisesta ilmaisustaan, melodisesta voimastaan sekä rikkaasta ja vivahteikkaasta rytmiikastaan.
Merkkivuoden konserteissa kuullaan kattava läpileikkaus yhtyeen tuotannosta: Joonas Haaviston sävellyksiä viideltä albumilta aina ensilevystä Blue Waters tähän päivään saakka.
Trion muodostavat pianisti Joonas Haavisto, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa. Yhtye on vakiinnuttanut asemansa 2000-luvun kotimaisen jazzin kärjessä, ja sen omaleimainen soundi perustuu vahvaan yhteissoittoon sekä hienovaraiseen vuorovaikutukseen.
Porvoo Jazz Club: Joonas Haavisto trio 15.5. Vanha 123
Näytä vähemmän
Nämä herrasmiehet saapuvat kruunaamaan kevään Porvoo Jazz Clubien päätöspäivän 15.5.! Jo 20 vuotta yhteistä matkaa kulkenut Joonas Haaavisto Trio kuuluu suomalaisen nykyjazzin keskeisimpiin yhtyeisiin ja on saavuttanut vahvaa kansainvälistä näkyvyyttä. Vuodesta 2006 toiminut trio tunnetaan selkeästä pohjoismaisesta ilmaisustaan, melodisesta voimastaan sekä rikkaasta ja vivahteikkaasta rytmiikastaan.