Kirkkopuistossa Soi on Porissa järjestettävä joka kesäinen hengellisen musiikin festivaali. Tapahtuma koostuu Keski-Porin kirkon puistossa sekä Keski-Porin kirkossa pidettävistä ilmaiskonserteista. Kirkkopuistossa Soi sai alkunsa vuonna 1994, kun seurakunnassa haluttiin löytää myönteinen ratkaisu Pori Jazz -festivaalin aikana puistossa tapahtuneeseen sotkemiseen ja ilkivaltaan. Keski-Porin kirkko
sijaitsee aivan konserteistaan ja ravintoloistaan tunnetun Etelärannan läheisyydessä. Lieveilmiöiden kitkemiseksi puistossa päätettiin alkaa järjestää hengellisen musiikin tapahtuma samaan aikaan jazzfestivaalien kanssa. Tapahtuma on kasvanut lähes 30 vuoden aikana länsirannikon suurimmaksi vuosittaiseksi hengelliseksi tapahtumaksi ja se on muodostunut tärkeäksi kohtaamispaikaksi. Sanan ja musiikin kuuntelun ohella voi käydä juomassa kahvit ja nauttimassa vaikka muurinpohjalätyn Kirkkopuiston maineikkaassa kahvilassa asiakasystävälliseen hintaan. Tapahtuman esiintyjinä on vuosien mittaan kuultu useita suomalaisen hengellisen musiikin kärkinimiä, jotka parhaimmillaan ovat keränneet puistoon tuhatpäisen yleisön. Kirkkopuistossa Soi järjestetään kokonaan vapaaehtoisin voimin. Talkoolaisia on parhaimmillaan lähes 200. Kirkkopuistossa Soi -tapahtumassa tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, yhdessäolo ja evankeliumi. Rukoilemme, että Jumala saisi koskettaa sinua tapahtuman aikana. Olet sydämellisesti tervetullut! seurakuntayhtymä
Kirkkopuistossa Soi -toimikunta