Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois

  • Koti
  • Suomi
  • Kolari
  • Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois

Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois Kolarin kunta ja yhteistyökumppanit toteuttavat ESR-rahoitteista hanketta Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois 1.8.2015-31.12.2018.

Kolari, Pello ja Muonio ovat toteuttamassa ESR-rahoitteista hanketta Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois. Hankkeen tavoitteena on muodostaa alueellinen yrittäjyyskasvatuksen yhteistyö- ja toimintamalli. Muun muassa mitä ja miten opettaa ja oppia yrittämisestä. Opetussuunnitelman perusteiden lisäksi mallin tulee rakentua siten, että paikalliset erityispiirteet tulevat huomioiduksi

. Lisäksi hankkeen tavoitteena on perustaa alueellinen yrittäjyyskasvatustoimisto, joka koordinoi ja tuottaa oppisisältöjä, koulutuksia sekä oppimateriaaleja opetushenkilöstölle. Toimisto voi olla myös virtuaalinen. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Kolarin, Pellon ja Muonion lasten ja nuorten, opetushenkilökunnan, yrittäjien ja kuntien hallintojen kanssa. Hankkeen hallinnoija ja päätoteuttaja on Kolarin kunta, osatoteuttajia ovat Pellon ja Muonion kunnat sekä Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä Lapin ammattikorkeakoulun liiketalouden ala.

21/12/2018

Hanke päättyy tämän vuoden loppuun ja tässä vaiheessa onkin syytä kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, työryhmiä, alueen opetushenkilöstöä, oppilaita ja yrittäjiä sekä hankehenkilöstöä pitkäjänteisestä ja tuloksekkaasta työstä yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen saralla. KIITOS!

Palaamme heti lomien jälkeen julkaisemaan tuotokset myös muiden kuntien, koulujen ja kehittäjien käyttöön.

Siihen asti kuitenkin hiljennymme mekin joulun viettoon ja toivotamme sydämellistä joulua jokaiselle!

On suuri ilo ja kunnia olla historiassaan ensimmäinen Lapin alueen vuoden YES-agentti! Tätä työtähän ei tehdä yksin ja n...
13/12/2018

On suuri ilo ja kunnia olla historiassaan ensimmäinen Lapin alueen vuoden YES-agentti! Tätä työtähän ei tehdä yksin ja näin mahtavassa tiimissä ja alueelle tyypillisessä ”tehemä pois-ilmapiirissä”, on innostavaa, kannustavaa ja turvallista toimia. Tämä on kunnianosoitus koko seutukunnalle merkittävästä ponnistelusta yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi!

Kiitos YES-verkostolle palkitsemisesta ja yhteistyöverkostolle yhteisistä hetkistä aiheen parissa!

Kaisa

YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustukset on myönnetty 17 toimijalle eri puolella Suomea. Tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa.

Miten markkinoida omaa yritystä? Poimi entisen ny-yrittäjän vinkit talteen.
16/11/2018

Miten markkinoida omaa yritystä? Poimi entisen ny-yrittäjän vinkit talteen.

Kolarilainen Anju suoritti lukiossa NY Vuosi yrittäjänä -kurssin, jonka aikana perusti oman NY-yrityksen ja harjoitteli yrittäjyyttä. Anju jakaa videosarjass...

Vinkkejä NY-yrittäjille -videosarjan toisessa osassa Anju antaa vinkkejä hinnoitteluun.Mukavaa viikonloppua kaikille!
09/11/2018

Vinkkejä NY-yrittäjille -videosarjan toisessa osassa Anju antaa vinkkejä hinnoitteluun.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kolarilainen Anju suoritti lukiossa NY Vuosi yrittäjänä -kurssin, jonka aikana perusti oman NY-yrityksen ja harjoitteli yrittäjyyttä. Anju jakaa videosarjass...

Piristystä harmaasävytteisiin iltapäivään! Lukuvuoden 2016 - 2017 aikana NY Vuosi Yrittäjänä kurssin suorittanut ja oman...
06/11/2018

Piristystä harmaasävytteisiin iltapäivään! Lukuvuoden 2016 - 2017 aikana NY Vuosi Yrittäjänä kurssin suorittanut ja oman ny-yrityksen perustanut kolarilainen yrittäjä Anju, yrityksestä Anju's Kids & Care NY, on tuottanut meidän nykyisille ja tuleville nuorille yrittäjille innostavan videosarjan avuksi ja tueksi yrittäjyyden polulle. Videoilla Anju jakaa omakohtaisia kokemuksia ja oppeja yrittäjänä toimimisesta sekä vinkkejä haastaviin tilanteisiin.

Watch and learn!



Osa 1/6 Tervetuloa NY-kurssille!

Kolarilainen Anju suoritti lukiossa NY Vuosi yrittäjänä -kurssin, jonka aikana perusti oman NY-yrityksen ja harjoitteli yrittäjyyttä. Anju jakaa videosarjass...

02/11/2018

Yksi hankkeen aikana työstetty toimintamalli on nuorten ympärivuotinen työseteli. Aiemmin yritysten kunnalta hakema tuki nuorten kesätyöllistämiseen stailattiin a) pätemään koko kalenterivuoden, jolloinka tuki vastaa alueen yritysten työllistämistarpeita laajemmin huomioiden myös muut kuin kesäsesongin ja b) tuomaan kokemusta nuorelle: setelin hakee nuori sen sijaan että yritys vastaa hausta, näin nuori pääsee itse harjoittelemaan hakuprosessia, voi käyttää työseteliä apuna työtä hakiessaan ja yritykselle prosessi on yksinkertaisempi. Jatkoa on luvassa ja toimintamallia on hiottu pilotin kokemusten pohjalta entisestään.

Joulusesonki on vielä edessä, mikä tarkoittaa työmahdollisuuksia myös nuorille. Ei muuta kuin työseteliä ja -paikkaa hakemaan, seteleitä on vielä jäljellä!

Myös Lapin keino on tehnyt kattavan jutun meidän yrittäjyyskasvatuspäivästä Pellossa 4.10. Kannattaa lukaista!
30/10/2018

Myös Lapin keino on tehnyt kattavan jutun meidän yrittäjyyskasvatuspäivästä Pellossa 4.10. Kannattaa lukaista!

YRITTÄJYYSKASVATUS ON KAIKKIA VARTEN Meän messut! on Muonion, Kolarin ja Pellon kuntien koulujen yhteinen vuosittainen yrittäjyyskasvatustapahtuma. Tänä vuonna tapahtumaa isännöivät pellolaiset. G Torstaina 4.10. Pellon koulukeskuksessa tapahtuikin monenlaista. 5-7-luokkalaiset myivät messu...

Kolarin lukiossa toimii tämän lukuvuoden ajan 13 opiskelijan tiimiyritys: LLL Ny 💪 Huikea porukka isompaankin urakkaan. ...
26/10/2018

Kolarin lukiossa toimii tämän lukuvuoden ajan 13 opiskelijan tiimiyritys: LLL Ny 💪 Huikea porukka isompaankin urakkaan. Pistäkäähän seurantaan!

"Pellon eskareiden maatilaretki Ruuhivaaraan. Kohteena oli Jaana ja Antero Pantsarin maatila sekä Kuljetus Hoikkaniemien...
22/10/2018

"Pellon eskareiden maatilaretki Ruuhivaaraan. Kohteena oli Jaana ja Antero Pantsarin maatila sekä Kuljetus Hoikkaniemien Ponsse.

Perillä meitä odotti hyvin valmisteltu navettakierros sekä motoesittely. Kaikki halukkaat saivat käydä moton ja lavetin hyteissä sekä tutustua traktoriin. Navetassa saimme asiantuntevan opastuksen maidon tiestä lehmästä juotavaksi jogurtiksi. Halukkaat saivat kokeilla lehmän karheaa kieltä. Lehmän ruuansulatus tuli tutuksi ja märehtivä lehmä nähtiin. Navettakissa, Viiru jäi kaikkien mieliin.

Ennen retkeä olimme yhdessä pohtineet yrittämistä monesta eri näkökulmasta.

Lasten ajatuksia retkestä:

Millaista olisi olla motoyrittäjä:

- täytyisi osata kaataa hyvin puita
- pitäisi osata ohajata hyvin motoa ja rekkaa
- pitäisi osata käyttää moton valoja
- pitäisi osata ohjata renkaita
- pitäisi osata laskea ramppi kärrystä
-pitäisi osata käyttää sahaa ja pihtejä (kouraa)

Kahdeksan oppilasta haluaisi isona motoyrittäjäksi, koska:

-saisin siitä rahaa
-se olisi hauskaa
-muille tulisi hyvä mieli siitä

Millaista olisi olla maanviljelijä:

-pitäisi hoitaa lehmiä ja vasikoita, pitää hoitaa illallakin
- täytyisi lypsää
- ajaa traktoria, tehjä traktorilla töitä
- pitää hoitaa hyvin työnsä, olla ahkera ja huolellinen
- viljellä maata, tehdä peltotöitä
- pitää hankkia lehmille ruokaa
- pitää joka päivä ruokkia eläimiä
- pitää hoitaa loukkaantunuttakin eläintä
- ei saa syöttää liian paljon eläimiä

Kymmenen oppilasta halusi ryhtyä isona maanviljelijäksi, koska:

- silloin ei tartte käydä kaupassa (saa ruuan kotoa)
- se on hauskaa ajaa traktorilla
- saapii hoitaa eläimiä
- kotonakin on maanviljelyä
- tykkään eläimistä etenkin kissoista."

Näin syysloman kynnyksellä voi vielä toviksi uppoutua syyskuisen perjantain teknologiatunnelmiin tämän Microsoftilla jul...
12/10/2018

Näin syysloman kynnyksellä voi vielä toviksi uppoutua syyskuisen perjantain teknologiatunnelmiin tämän Microsoftilla julkaistun artikkelin myötä.

Rentoututtavaa syyslomaa kaikille opettajille ja opiskelijoille!



Olemme Euroopan pohjoisimmassa Girlz in Tech Arctic -tapahtumassa Äkäslompolossa syyskuun viimeisenä perjantaina. Tapahtuman organisoi ESR-rahoitteinen Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut -hanke, ja se toteutettiin yhteistyössä Nuori Yrittäjyys ry:n, Microsoftin ja Lapin ammattikorkeakoul...

10/10/2018

Viime viikon torstaisen yrittäjyyskasvatustapahtumamme yksi suloisimmista yrityksistä ja palveluista oli messukansan mielestä Pellon eskareiden Pikkurunoilijat! Pikkurunoilijat harjoittelivat uutterasti ulkoa runoja, joita sitten lausuivat asiakkaille rakentamastaan runoboxista käsin tilauksen mukaan.

Runoilijoiden pitkäjänteinen työ sai osakseen myös huomiota lehdistöltä. Käyhän lukemassa artikkeli Meän Torniolaakson verkkolehdestä sivulta 16.

09/10/2018

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kollegoiden kanssa vuorokauden mittaiselle yrittäjyysleirille, kun Nuori Yrittäjyys ry ja Suomen Yrittäjien Osaavia opettajia - yrittäviä nuoria -hanke tuovat opeleirin Muonioon tammikuussa!

Lisätietoja leirin aikatauluista ja ohjelmasta tapahtumasivulta.

Osoite

Isopalontie 2
Kolari
95900

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Alueellisen yrittäjyyskasvatuksen polut - Tehemä pois :lle:

Jaa