26/08/2026
Järvenpään uunituore live-klubi lähtee käyntiin ryminällä, kun Helsingin hikisimmät rokkarit suuntaavat Shediin!
Lovers Left Alive ja Rento saapuvat pahoinpitelemään yleisön tärykalvoja keskiviikkona 2.9.2026.
Illan korkkaavat klubin järjestäjät Matheus Luck ja Nicky Roads lyhyellä akkarien rämpytyksellä.
Liput ovelta: 5 €
LOVERS LEFT ALIVE
Stadilaista katurockia 20-luvulle vauhdilla vievä Lovers Left Alive on päätynyt viime vuosien aikana lähes jokaisen mistään mitään tietävän underground-rockdiggarin huulille. Maine on kasvanut puskaradion kautta yli aikavyöhykkeiden ja sukupolvirajojen.
Tämä menevä eikä meinaava bändi tunnetaan raa'an energian ja konstailemattoman asenteen lisäksi arvaamattomasta meiningistä, joka hengittää ja huokuu rock'n'rollin syvintä olemusta.
Lauri Elorannan tuottama debyyttialbumi How.. on osoittautunut poikkeuksellisen vahvaksi ja kuuntelua kestäväksi kokonaisuudeksi. Albumi valittiin muun muassa brittiläisen Vive Le Rock -lehden Festive 50 -listauksessa viime vuoden 20. parhaaksi albumiksi.
Soundi on ehtinyt kruunata yhtyeen jo katurockin uusiksi kuninkaiksi.
https://linktr.ee/Llalamf
RENTO
Moi, mä oon Rento ja oksennan sun päälle.
Meidän piti Rentobändin kaa pistää pillit pussiin yhden keikan jälkeen, mut meillä oli sen verran nastaa, että tuli tarve lähtee Järvenpäähän asti esittelemään meidän rituaalimaista ja punkinkatkuista livesettiä.
Julkaisin keväällä debyytti-EP:n Luojan Suosikki, joka on vainoharhainen, tyly ja surrealistinen purkaus. Diggailen Jeff Rosenstockia, Jay Reatardia, Death Gripsii ja Poguesii. Viime keikalla coveroitiin muun muassa Paperi T:tä ja Kavinskya.
Katotaan, mitä tällä kertaa keksitään. Nähdään Shedissä.
Kuuntele mun musaa ja seuraa :
YouTube:
https://www.youtube.com/watch?v=SmVe9DE9RXI
Tidal / Apple Music / Spotify:
https://tidal.com/album/526224386/u
Spotify:
https://open.spotify.com/track/1UBQVjKR3j8ayjjRKHKicZ?si=d91806b5cd3e4b69
Soittoajat TBA