Kerhon toimipaikka on vaihdellut monestikin vuosien aikana. EBK on periaatteessa perustettu vuoden 1980 huhtikuussa Ravintola Olariukseen, mutta virallisesti EBK on astunut voimaan lokakuussa 1980. Tämän jälkeen on EBK:n polku vienyt Perkkaan, Kuitinmäen, Kivenlahden, uudelleen Olarin kautta Matinkylään Biljardi Espooseen ja sieltä Kivenlahden teollisuusalueelle ns. Ruukin alueelle. EBK vaihtoi pi
tkäaikaisen logonsa uuteen formaattiin 30 vuotisten juhlien kunniaksi kesällä 2010 ja oli juhlavuotenaan SBIL:n menestynein jäsenseura. Logo sai myös uuden version 40v juhlavuoden 2020 kunniaksi samalla kertaa, kun pääkallopaikalle tehtiin suuri remontti. Yhtenä pääpelilajina Espoon biljardikerholla on ollut Suomen kuningaspeliksikin kehuttu Kaisa jo aikojen alusta asti. Vasta Biljardi Espoon aikakauden alusta vuoden 2006 aikana tuli toimintaan vahvasti mukaan myös Pool ja Snooker, koska Biljardi Espoon runsas pöytävalikoima (18 kpl) mahdollisti tämän. Varsinkin pool toi valtavasti uusia kuvioita koko EBK:n toimintaan mukaan. Lisäksi myös Pyramidi teki valtavat nousun EBK:n toimintaan, koska nykyiset harjoitteluominaisuudet mahdollistivat myös tämän haastavan pelin pelaamisen. EBK teki 2010-luvulla ison aluevaltauksen myös karabiljardissa ottamalla lajin lähes täysin huostaansa jotta kilpailutoiminta voisi jatkua Suomessa. EBK:lla on tällä hetkellä kaikkien viiden virallisen kilpailulajin myötä lähes 100 jäsentä laajalla eri ikäjakaumalla nuorista eläkeläisiin. Viimeisimpänä puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2011 alkaen Joni Ahola joka otti silloin valtavat 25 vuoden puheenjohtajauransa tehneen Simo Larisen saappaat jalkaansa. EBK on saalistanut viimeisen reilun 30 vuoden aikana useita kymmeniä Suomenmestaruuksia ja useita satoja SM-mitaleita eri pelimuodoista. EBK on elänyt ja elää tälläkin hetkellä todella voimakasta "Biljardi aikaa" kaikissa eri biljardin pelimuodoissa ja ollut vähintään koko 2000-luvun yksi arvostetuimmista SBIL:n jäsenseuroista kautta aikain. Espoon Biljardikerho aloitti kesällä 2011 toimintansa yksityisellä klubilla joka piti sisällään aluksi 11 ja myöhemmin hulppeat 12 biljardipöytää yli 350 neliön tilassa. 10v klubin kunniaksi paikka remontoitiin ansaitulle tasolleen ja kerhon seuratoiminta laajeni 2010-luvun lopulla myös yleiseen biljardisaliin Espoon Brodeen, Ala-Kivenlahden ostarille joka on Espoon klubilta vajaan 2km päässä. Klubin jäsenet pääsevät harrastamaan biljardia kaikissa eri pelimuodoissa sillä EBK:n tiloista löytyy jokaista SBIL:n kilpailumuodon pelipöytiä. Ja kattava tarjonta poolpöytiä löytyy lisäksi myös Brodesta jossa erityisesti nuoret saavat aktiivista ja säännöllistä valmennusta ja opastusta biljardin pariin. Kaikki klubin jäsenet eivät ole tällä hetkellä Espoon Biljardikerhon pelaajia eikä myöskään kaikki EBK:n jäsenet kuulu Espoon Biljardikerhon Klubiin. Klubitoiminnassa on tällä hetkellä n. 70 henkilöä mukana, mutta vuosittain EBK:n toimintaan osallistuu n. 150-200 eri pelaajaa. Nykyinen kokoonpano on 10 pöytää:
4x Pool
3x Kaisa
1x Snooker
1x Pyramidi
1x Kara
Klubiin / seuraan on mahdollisuus liittyä mukaan. Yhteyshenkilöinä toimivat mm. [email protected] (0407563627) ja [email protected] (0414323669) ja heiltä saa lisätietoa EBK:n klubi- ja seuratoiminnasta, kustannuksista ja mahdollisuuksista osallistua mukaan toimintaan. Espoon Biljardikerhon toimintaa tukemassa Spenet Oy, Café Gabriella ja DNA.